Sukeltaminen, mikä ihana tekosyy rentoutua ja paeta arjen kiireitä!

(Uusintapostaus päivitettynä ja koottuna vanhasta blogistani)

On joku vuosi värikkäältä 90-luvulta ja olen 6-8 -vuotias. Omassa mökkirannassa tapahtui ikävyyksiä kesken vesileikkien, sain paniikkikohtauksen veden alla ja luulin hukkuvani. Tästä lähtien aloin vältellä tilanteita, joissa saattaisin joutua veden pinnan alle.

On vuosi 2014 noin 20 vuotta edeltävän tapahtuman jälkeen ja olemme Thaimaassa loman vietossa. Mieheni oli päättänyt kokeilla laitesukellusta, sillä vietimme Raya Yain saarella muutaman päivän lomastamme. Painin päivän pelkojeni kanssa ja päätin, että nyt tai ei koskaan. Ilmoitin seuraavana päivänä haluavani myös sukelluskokeiluun. 


Aiemminkin on sukelluskokeilu (discover scuba diving) käynyt mielessäni, mutta tuon lapsuuden trauman vuoksi, on kokeilu siirtynyt ja siirtynyt. No paniikkihan se iski veden alla välittömästi ja kimposin polviltani ylös useamman kerran sukelluksen alussa. Olin kuitenkin päättänyt, että tämä homma ei mene pieleen. Ja niinhän siinä kävi, että selvisin tästä kokeilusta! Suoriuduin itseni ja kouluttajani mukaan kiitettävästi ja taisin hurahtaa lajiin kertasukeltamalta. Kiitos discover scubadiving -sukelluskokeilusta Raya Diversin henkilökunnalle!

Raya Yai helmikuun alussa 2014

Helmikuun puolivälissä palasimme reissusta ja aloin googlata intopiukeana sukelluskurssien mahdollisuuksia Suomessa ja ulkomailla. Ilokseni huomasin, että lähimmät sukelluskurssit esim. Open Water Diver, on mahdollista suorittaa Jyväskylässä. Seikkailinpa sitten Jyväskylän Sukelluskeskuksen nettisivuille ja otin yhteyttä Olli Lappiin. Parin päivän kuluttua posti kiikuttikin jo minulle opiskelumateriaalina kurssikirjan, dvd:n ja muut tarvittavat materiaalit.

Muutaman illan luettavat ennen kurssin teoriakoetta.

Lukaisin kirjan, katsoin dvd:n ja jo viikon päästä keskiviikkoaamuna ajelin Ahjokadulle Sukelluskeskuksen toimitiloihin opiskelemaan ja suorittamaan kurssikokeen. Koe meni hienosti läpi. Silloin, kun aihe on kiinnostava ja asian opettaja innostunut ja ammattitaitoinen, homma toimii. Saman viikon lauantaina 1.3. olikin jo kurssin ensimmäinen allasharjoitus AaltoAlvarissa Jyväskylässä. 

Ensimmäinen allassukellus 1.3.2014. Kuva: Olli Lappi

Lähdin lauantaiaamuna varhain ajelemaan kohti Jyväskylää ja kurvasin AaltoAlvarin pihaan klo 8.15. Siellä olikin jo täysi tohina. Ihmiset, joita et ollut koskaan aiemmin nähnyt, tervehtivät iloisesti ja yhdessä lähdettiin kantamaan sukelluskamppeet kahvioon. Kahviossa pidettiin alkubriefit ja käytiin läpi mitä tuleman piti. Sain kurssille parikseni yhtälailla lähes ensikertalaisen sukellusparin ja oli hienoa, että saimme aikataulut onnistumaan siten, että saman parin kanssa käytiin kaikki allasharjoitukset läpi. Ensimmäiset kaksi allasharjoituskertaa suoritettiin märkäpuvun kanssa käyden läpi mm. erilaisissa ongelmatilanteissa toimiminen pinnan alla.

Ensimmäinen kuivapukusukelluskokeilu

Kolmannella kerralla sukellettiinkin sitten ensimmäistä kertaa kuivapuvulla. Kuivapuku oli siitä mielenkiintoinen ja haastava, että liikkuminen on hieman rajoittuneempaa ja lisäksi puvussahan tuli todellakin lämmin! Sukelluksen jälkeen sai allaolleesta aluskerrastosta vääntää hikeä. Oman osansa kertonee myös se, että altaasta nousun jälkeen oli kyllä välittömästi eväiden paikka. AaltoAlvarin kahviosta saakin koottua terveellisen välipalan ihan ilman omia eväitäkin: löytyy rahkaa, pilttiä, banaania, omenaa ja täytettyä ruisleipää. Tässä olivat kaikki allasharjoituskerrat.

Koetin venytellä kuivapuvussa...

Avovesisukellukset suoritin toukokuusssa uuden sukellusparin kanssa. Näin siis vain vajaat 4kuukautta tuota ensimmäistä Thaimaan sukelluskokeiluani myöhemmin sain suoritettua ensimmäisen sukellusluokitukseni. Mikä fiilis onkaan, kun en enää panikoi vedessä! Nyt vain odotan, milloin pääsen tutkimusretkelle mereen seuraavan kerran. Ehkäpä seuraava säästämisen kohde onkin Jyväskylän Sukelluskeskuksen järjestämä sukellusreissu ulkomailla... Seuraava sukelluskertani Jyväskylässä on myös suunnitelmissa ihan lähiviikkoina. Keskikesän kiireiden vuoksi jäi heinäkuussa sukelluskertani valitettavasti nollaan.

Kuva väliaikaisesta kortistani, oikea kortti on visusti lompakossa

Enpä olisi vielä vuosi sitten uskonut hurahtavani lajiin tällä tavalla. Omaan hektiseen elämäntyyliini sekä raskaiden treenien vastapainoksi tämä erittäin hiljainen ja rentouttava liikuntamuoto on kyllä enemmän kuin toivottu. Kiitos ohjaajilleni, jotka kärsivällisesti jaksoivat ohjata myöskin niissä itselleni haastavimmissa tilanteissa, joissa lapsena tapahtunut lähes hukkumiseen johtanut episodi toi pelkotilat mieleeni. Koen olevani itselleni voittaja! 

Iloinen Open Water Diver. Kuva: Nico Pietarinen

Voin vain suositella Jyväskylän Sukelluskeskusta kursseineen jokaiselle sukelluksesta kiinnostuneelle. Itse koin tämän helpoimmaksi tavaksi  suorittaa kurssi yrittäjänä ja äitinä - eipähän tarvitse sitten reissussa käyttää toista viikkoa pänttäämiseen ja harjoituksiin vaan pääsee suoraan itse asiaan. Hintakin on varsin kilpailukykyinen ulkomaanhintoihin verrattuna, laadukkaat varusteet saat ostettua Sukelluskeskuksen toimipisteeltä suoraan omaksi ja mikä parasta, ohjaus ja teoriat ovat suomeksi sekä ohjaajat todella ammattitaitoisia.

Mikä on tarinan opetus? Älä anna pelkojesi ohjailla liikaa käyttäytymistäsi. Pelot on tehty voitettaviksi. Elämä elettäväksi. Ja tämä kaikki onnistuu, kun rohkaistut joskus kohtaamaan pelkosi.

Mikäli kiinnostuit sukelluksesta, tässäpä muutama linkki, joilla pääset alkuun kotimaassa/ ulkomailla:

Jyväskylän Sukelluskeskus Facebookissa!

Suomen Sukelluskeskukset netissä!

Raya Divers netissä!

Uusille lukijoilleni tarinaa taustoistani

Kuva: Jukka Rastas, 2013

Olen Anni Laitinen, vuosimallia -86, energinen personal trainer -yrittäjä Kangasniemeltä, Etelä-Savosta. Perustin toiminimeni AL-Fitnessin marraskuussa 2011 ja siitä asti olen työskennellyt täysipäiväisenä yrittäjänä.

Koulutustaustaltani olen sosionomi (AMK) ja personal trainer (Trainer4You/EHFA). Lisäksi olen käynyt mm. Trainer4You:n kahvakuulaohjaaja-, ravinto-ohjaaja- ja kuntosalivalmentajakoulutukset, Spartanin Toiminnallisen harjoittelun -ohjaajakoulutuksen sekä kuntonyrkkeilyn ohjaajakoulutuksen Suomen Nyrkkeilyliiton kautta. Kesällä 2013 osallistuin myös CrossFit Level 1 -ohjaajakoulutukseen. Tampereen UKK-instituutilla olen perehtynyt myös selän toiminnalliseen harjoitteluun selkäkipupotilailla sekä terveyskunnon testaukseen. Aikeissani on tulevana talvena jatkaa ravinto-opintoja.

Eemin kanssa käytiin keräämässä rastiliput papan rasteilta

Olen kilpaillut aikoinani kansallisella tasolla suunnistuksessa ja suunnistusurani päätyttyä alle parikymppisenä aloin seurustella nykyisen avomieheni kanssa. 

Naksut maistuivat leffailtoja vietellessä ja painoa kertyi salakavalasti liikunnan hetkellisen lopahtamisenkin vuoksi reilusti. Painoin tuolloin isoimmillani 80kg eikä se todellakaan ollut kaikki lihasta! Paino tuntui todella suurelle painolle aina liikkuneesta ja sitä myöten timmissä kunnossa olleesta nuoresta naisesta. Olo oli huono sekä henkisesti että fyysisesti.

Vuoden 2005 alkutalvesta aloinkin katsoa hieman tarkemmin mitä suuhuni laitan. Tulipa jonain epätoivon hetkenä jopa niillä surullisen kuuluisilla Painonvartijoiden pisteilläkin sekä kevyttuotteilla ja ateriankorvikkeilla kokeiltua starttia painonpudotukselle. Pian kuitenkin huomasin, että parhaita tuloksia alkoi syntyä, kun karsin turhat sokeriset herkut ja vaaleat viljat pois, etsin niiden tilalle jotain luonnollisempia vaihtoehtoja ja söin esi-isiemme määräämiä ruokia. Samoihin aikoihin aloin jälleen liikkua enemmän ja kuntosalikorttikin tuli ostettua. Kaverin kanssa oli painonpudottelu ja treenaaminen mukavaa ja seuraavaan talveen mennessä painoinkin jo alle 60kg.



Ravitsemus on kiinnostanut minua suuresti jo yläasteelta asti tämän urheilutaustanikin vuoksi. Jossain vaiheessa lukion ja ammattikorkeakoulun rajamailla ajoin itseni loppuun treenaamalla kovaa  ja tarkkailemalla syömisiäni liikaa. Tämä tuntui olevan luonnollinen jatkumo tuolle aiemmalle painonpudotukselle. Taisi jäädä turbovaihde päälle. Näin jälkeenpäin olen asiaa pohtinut ja havainnut sen, että tämäkin omakohtainen kokemukseni kropan loppuun polttamisesta on ollut minulle enemmän kuin hyväksi. Näin osaan myös asiakkaidenikin kohdalla vetää käsijarrusta tarpeen niin vaatiessa.


Ymmärrän ravinnon ja liikunnan merkityksen myös psyykkisen hyvinvoinnin kannalta, sillä itselläni oli jopa masennukseen rinnastettavia oireita tuolloin loppuunpalamisen aikoihin. Lisäksi työskenneltyäni aiemmin mielenterveysongelmaisten kanssa havaitsin heillä usein vastaavanlaisia puutteita ravitsemuksessa kuin itselläni oli ollut. Olen oppinut arvostamaan laadukasta ja puhdasta ruokaa ilman turhia lisäaineita sekä turhanpäiväisiä nipotuksia. Monipuolinen ja säännöllinen ruokailu on todella kokonaisvaltaisen hyvän olomme perusta. En ole varsinaisesti totaalikieltäytyjä minkään ruoka-aineen suhteen, mutta onhan tuo taloussokerikilo tuolla yläkaapin hyllyssä ehtinyt paakkuuntua jo useaan otteeseen viimeisen kuuden vuoden aikana.

Poikani Eemi Thaimaassa 2013

Raskauden aikainen liikunta ja synnytyksen jälkeinen tavoitteellinen treenaaminen ovat minulle myös tuttuja, sillä tammikuussa 2011 perheeseemme tupsahti vuorokauden pinnistelyiden jälkeen esikoispoikamme Eemi. Koko raskausaikani liikuin aktiivisesti ja viimeiset kahvakuulatreenit ohjasin itse kuukausi ennen synnytystä. Söin koko raskausajan mahdollisimman puhtaasti ja terveellisesti - raskaus jo itsessään näyttäisi vaikuttavan meihin naisiin monesti näinkin positiivisella tavalla. Alkukantaiset vaistot heräävät ja pientä sisällämme kasvavaa ihmettä aletaan hoitaa jo ennen syntymää tarjoamalla sille vain parasta. Raskauskiloja kertyi minullekin, sillä painoin laitokselle lähtiessäni 85kg, mutta jo kesäkuussa 2011 painoni oli jälleen 60kg. 

Ruoka-aineallergiat pojallamme tekivät imettämisestä haastavaa eikä korvikkeeseenkaan ollut niin vain helppoa siirtyä, kun sopivaa ei ollut löytyä. Ensimmäiset 3 kuukautta Eemi itki vatsaansa ja koliikkioireita, ja seuraavat kuukaudet iho alkoi kesiä ja märkiä kasvoissa. Lähes puoli vuotta valvottiin ensin vatsavaivojen ja sitten kipeän ihon aiheuttamien vaivojen vuoksi. Kesäkuussa saimme viimein varmistuksen, että kananmuna, maito ja osa viljoista allergisoivat Eemiä rajuimmin ja aloin noudattaa munaton-maidoton-gluteeniton -ruokavaliota. Oireet alkoivat helpottaa lapsella ja koko perheellekin alkoi taas elämä hymyillä. Tiedän, kuinka uskomattoman raskaalta ja avuttomalta voi vanhemmasta tuntua, kun pieni ihminen itkee sydäntä särkevästi etkä voi millään keinoin häntä auttaa. Ei siis käynyt mielessäkään syödä kermatäytekakkua juhlissa loppuvuoden 2011 aikana.



Yksi vahvuuksistani on, että ymmärrän ylipainoisia asiakkaitani ja osaan lukea rivien välistä heidän ajatuksiaan. Monesti kuulenkin asiakkailtani, että "miten sä nyt taas tonkin ajatuksen voit tietää" tai  "ootko oikeesti asentanut jo jotkut valvontakamerat meille kotiin". Helppoahan se on, kun on itse kokenut saman ja käynyt ne käsittämättömät ajatukset myös itse aikoinaan läpi. Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen meistä on samalla viivalla. Toiset vain voivat tallautua helpommin toisten jalkoihin, mutta mahdollisuus on jokaiselle annettava siitä huolimatta. Vaikka iältäni olen verrattain nuori, ikääni nähden olen mielestäni kokenut paljon ja nähnyt niin liikunnan kuin muunkin elämän saralla.

Mike Sirén/ pakkotoisto.com

Olen aina pitänyt haasteista ja viimeisimpänä haasteenani olivat elämäni ensimmäiset body fitness -kilpailut yrittäjyyden ja perheenäitiyden ohessa. Ei mikään helppo yhtälö, mutta täysin toteutettavissa, kun tavoite oli selkeä ja matka suunniteltu yhdessä valmentajani kanssa. Ensimmäinen karsintakilpailu käytiin Jyväskylässä 10.8. ja sarjani oli body fitness +168cm. 

Karsiuduin jatkosta, mutta seuraavana päivänä Tampereen karsinnoissa olin 4. paras. Matka jatkui ensikertalaisena kohti SM-kilpailuita ja Lahden Fitness Expota 1.9. SM-kilpailuissa sijoitukseni oli 14, mutta sijoitustakin tärkeämpää itselleni oli, että voitin lapsuusvuosieni esiintymiskammon - itselleni olin siis voittaja. Vaikka se niin kliseiseltä kuulostaakin. Nykyään jopa nautin kuvattavana olosta enkä kammoksu suurellekaan yleisölle esiintymistä.


Mukavaa, että jaksoit lukea tarinani loppuun!
Antoisia lukuhetkiä toivottaen, Anni