tiistai 29. heinäkuuta 2014

Pientä pintaremonttia blogissa

Viimeinkin löytyi aikaa tehdä muutoksia blogiini. Mikäpä sen parempaa, kuin köllötellä auringossa ja naputella blogia kuntoon. Otin tämän vuoden loppuun itselleni tavoitteeksi opetella "to-do -listan" tehokkaan käytön.

Jatkossa kirjoitan kaikki postaukseni saman osoitteen alla. Huomaathan myös muuttuneen blogini osoitteen -> http://alfitnessblog.blogspot.fi/ ja lisäksi blogiini linkitetty sähköpostitilini on nyt anni.alfitness@gmail.com.

Koin tämän järjestelyn helpoimmaksi jo senkin vuoksi, että olen linkittänyt asiakkaideni blogit omaani ja autan asiakkaitani myös blogien ylläpidossa. Jatkossa siis Löhö-Liisan ja Maarasen Tarjan blogit löytyvät näppärästi kauttani sivun yläpalkista. Mahdollisesti vielä yhdelle asiakasblogille olisi tilaa...

Aika on ollut kortilla ja koska olen tähän asti itse blogien kanssa kikkaillut, kesti tämäkin muutos. Mutta mitäpä pidätte? Itse ainakin olen tähän uuteen malliin tällä hetkellä ja omalla osaamisellani tyytyväinen. 

Odottelen jatkossakin kommentteja ja kehitysideoita tai toiveaiheita postauksille teiltä lukijani!



Nyt lähden viemään autoni huoltoon, sillä huomenna suuntaamme pojan kanssa parin päivän kesäreissulle pääkaupunkiseudulle! Reissusta mahdollisesti lisää tuonnempana, sillä yksi yhteistyökuviokin sinne tuli ujutettua... Yrittäjän luonne on yrittäjän luonne... ;)

**Anni**


torstai 17. heinäkuuta 2014

"Nyt meikäl on peetee, liikun hitosti, syön oikein, peetee ruoskii ja meikäst' tulee kuuma salikissa." - asiakkaani Emman suusta


"Nyt tulossa taas semmonen ehkä positiivisuuspläjäys, valitusvirsi tai muuten vaan elämän pohdintaa. Joten jos aikaisemmat sosiaaliseen mediaan jakamani jutut ovat saaneet aikaan häpeän tai jotain vastaavia tunteita - suosittelen siirtymään tätä lukematta seuraavaan postaukseen.

Tänään oon miettiny hirveesti elämääni nyt juuri tällä hetkellä ja kuinka onnellinen olen viimeaikaisista ratkaisuistani. Jännä huomata, kuinka paljon viimeisen parin vuoden aikana on ajatusmaailma ja asioiden tärkeysjärjestys muuttunut. Työvuorolista näyttää 3.8 jälkeen tyhjää ja meikästä tulee taas opiskelija. Mitä helvettiä? Ystäväni sanoi hetki sitten: "Emma on kyllä viimenen ihminen kenet kuvittelin lähtevän terveysalalle!" Jeap, hämmentää vähän itteenikin, mutta ei auta valittaa, jos ei kokeile! Eniten tässä nyt kuitenkin pelottaa rahankäyttöni tuntien tuo toimeentuleminen. Mutta oon kuitenkin edelleen sitä mieltä, että raha on roskaa, roska paskaa ja se ei lopu koskaan. 



Tästä onkin hyvä siirtyä elämäntapamuutokseen ja personal treinerin palkkaamiseen, koska kävin hyvin mielenkiintoisen keskustelun aiheesta, jossa toinen osapuoli oli sitä mieltä, että peeteet on täyttä huijausta ja ainut oikea tapa laihtua on jättää jokaisen aterian jälkeen nälkä. Ja ei en todellakaan ole sitä mieltä, että nyt jokaisen pitää hommata peetee oli tavoite sitten mikä ikinä hyvänsä. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan päivääkään ole katunut, että itse niin tein. 



Onks tää sitä peeteen työtä?


Ruoallisesti ja liikunnallisesti ajatellen meikänkin elämä on jo pari vuotta jossain määrin ollut muutoksen kourissa. Jos nyt painosta puhutaan ni parhaimmista (pahimmista) ajoista on lähtenyt 20kg ja paketti vähän tiukentunutkin. Hullua, että minä joka pari vuotta sitten en vuodessa ottanut varmasti yhtäkään juoksuaskelta, käyn nykyään juoksemassa vapaaehtoisesti ja odotan syksyn juoksutapahtumia kö kuuta nousevaa. Mitä helvettiä? Kermana kakun päällä on se, että kahdeksan vuotta sitten sain kirurgilta tuomion, etten enää ikinä pelaa mitään kontaktilajeja. Kah perkele, kö oon käyny koko kesän fudisreeneissä. 

Tähtäimessä ExtremeRun Peurunka 6.9.2014 Puulan Vitnesstiimissä

Marraskuussa omaan reineriini yhteyttä ottaessa suoraan sanottuna ajatus oli "nyt meikäl on peetee, liikun hitosti, syön oikein, peetee ruoskii ja meikäst' tulee kuuma salikissa". Anteeks. :DD No siis periaatteessa näyttää paperilla hyvältä, mutta näin kahdeksan kuukautta myöhemmin voin sanoa, että ei se nyt ihan niin mene ja hyvä niin. Peeteeni ei ole ruoskinut (tällä tarkotan semmosta tositeevee huutamista " juokse läski juokse tai kuolet") - tosin yhteisreenien jälkeen usein fyysinen olo on hyvin raiskattu. 

Toki olen noudattanut ruokavaliota (en haluis käyttää tota sanaa, koska se viittaa superdietteihin sun muuhun kaalikeittosontaan. Oma ruokavalioni on täysin normaalia ruokaa, mutta mietittynä mun tarpeisiin ja vielä rajattomilla mahdollisuuksilla.) Lisäyksenä vielä se, että nyt tiedän, miten paljon se mitä kurkusta alas laittaa vaikuttaa kehoon ja erityisesti mielialoihin. Kyllä olen käynyt salilla useamman kerran viikossa, kirmaillu pitkin pururatoja ja joskus eksynyt (kirosana) aamulenkillekin. Se, että edellä mainituista asioista on tullut edes suureksi osaksi päivittäisiä ja viikottaisia "tapoja", on kuitenkin täysin päänsisäisiä juttuja. 






Kahdeksan kuukautta on opettanut (ainakin hetkellisesti) sen, että siitä mitä tekee pitää nauttia oli se sitten arkipäivän asia tai joku spessumpi juttu. Se nyt vaan menee niin, että vaikka kuinka asettaisin itselleni esimerkiksi tavoitteen käydä salilla kolme kertaa viikossa, jos en siitä tykkäis ja mulla ei olis siellä mitään konkreettisia tavoitteita ni en mä sinne varmasti meniskään. 


Pointtina nyt se, että personal treineriltä olen saanut toki käytännön ohjeistukset, mutta vieläkin tärkeämpää mielestäni on mitä pään sisällä on saatu muutettua. Se on ihan helvetin sama, mitä se vaaka näyttää, jos elämä pyörii pelkästään vaa'an luvun ympärillä ja tavoitteena on pelkkä painon pudotus ja vaatekoon pieneneminen. Väitän, että jos mieli ei voi hyvin ei voi kroppakaan täysin.

Ja jos tää jonkun korviin vaikuttaa siltä, että kaikki on tähän asti (matka oman pään kanssa jatkuu vielä pitkään :D) ollu helppoo ja kivaa jajaja, ni jos muutamana painopäivitysaamuna tai rageemispäivänä olisin ollu oma peeteeni ja kuunnellu omaa valitustani ni olisin varmaan mätkiny turpaan. Kai mä tähän nyt vähän vielä ylistän mun peeteetä, joka on muuten vaatimattomasti maailman paras siinä mitä tekee! Tästä todisteena viimeviikkoinen lääkärin puhelu, jossa sain vastata lääkärin ehdottamiin juttuihin "joo, mun koutsi ehdotti tota jo". Mun peeteeltä ei siis puutu muuta kö lääkereseptin kirjotusoikeus!



Aattelin vaan kertoo et elämä maistuu hyvältä!"
~17.7. Facebookissa avautunut Emma~


maanantai 16. kesäkuuta 2014

Suunnistuskärpäsen puraisu. Johan tätä on odotettukin! HAASTE!

Viimeksi vuonna 2009 otin osaa perinteiseen Jukolan viestiin Mikkelissä naisten viestissä eli Venloissa Kalskeen väreissä. Tänä vuonna viisi vuotta edellisestä koitoksesta löysin itseni jälleen ankkuroimassa eli lopettamassa Kalskeen Venlojen nelosjoukkueessa.


Kopterikameran kuvaa Kuopio Jukolasta 2014

Venlojen viesti oli tämän vuoden 2014 viides suunnistuskertani. Näistäkin kaksi tuli mentyä asiakkaan kanssa ja yksi oli maakuntaviesti eli hyvin vähällä treenillä mentiin. Olin muutaman edeltävän kuukauden aikana lisäillyt harjoituksiini kerran viikkoon joko juoksulenkkiä, loikkia tai mäkivetoja vähän oman fiiliksen mukaan.

Uudet kengät, kompassi ja emit ennen suoritusta.

Suoritukseeni viestissä olenkin oikein tyytyväinen, mitä nyt kolmatta rastia tuli noin minuutin verran pyörähdeltyä oikein useamman naisen kanssa porukalla. Rastit löytyivät hyvin ja juoksu kulki. Pari edeltävää päivää tuli otettua rennosti ja hieman tankkailtua energiavarastoja täyteen ilmeisestikin onnistuneesti, sillä missään vaiheessa ei tullut tunnetta, että ei jaksaisi. Toki tällaisessa massaviestitapahtumassa välillä on mentävä letkassa olevien ehdoilla, kun ohitusmahdollisuudet tiheiköissä tai kallioisessa maastossa ovat tiukassa.

Ja kengät suorituksen jälkeen!

Aikatavoite 1h30min alittui ja lopullinen osuusaikani oli 1:24:43. Tavoitteenani oli myös nostaa yli 100 sijoitusta viimeisellä osuudella joukkueemme sijoitusta ja onnistuinkin nostamaan 149 pykälää eli tavoite ylittyi 49:llä. Miksipä en siis olisi tyytyväinen ja syystäkin.

Sainkin idean ja heitän haasteen Sinulle tuttavani, asiakkaani, kannustajani tai lukijani. Osallistu kanssani vuoden 2015 Venlojen viestiin joukkueessa Team AL-Fitness. Venlojen viestin joukkueessa on 4 osuutta eli lisäkseni tarvitsisin kolme muuta juoksijaa. 

Mikäli innokkaita osallistujia olisi useampia, kootaan useampi joukkue. Myös miesten joukkue Jukolan viestiin onnistuu koota - osallistujia tarvitsee silloin 7.

Venlat lähdössä. www.uusirovaniemi.fi
Vuosihan olisi aikaa treenailla, sillä Venlojen ja Jukolan viesti juostaan seuraavan kerran Turussa 13.6.2015. Maksan joukkueen/joukkueiden osallistumismaksun, mutta kyyditykset ja mahdolliset majoitusmaksut yms. kulut hoidetaan yhdessä. 

Mikäli olet valmis ottamaan haasteen vastaan, laita viestiä anni@al-fitness.fi, kommentoi tähän blogipostaukseen tai ota yhteyttä esimerkiksi Facebookin kautta.


lauantai 18. tammikuuta 2014

Ei ne kilot ja ainainen painonpudotus vaan elämäntapojen muutos ja hyvä olo


Tutustuin Anniin, kun molemmat työskentelimme R-kioskilla. Anni oli muuten silloin paljon isompi!. (Jep, painoin tuolloin noin 15kg enemmän kuin nyt ja tuo oli sitä aikaa, kun liikunta oli todella vähäistä. Tästä syystä olinkin 6 vaatekokoa suurempi kuin nyt. -Anni)

Työ oli kiireistä ja taukoja ei pystynyt kunnolla pitämään, joten karkkeja + muuta höttöstä oli niin helppo kiireessä syödä. Minä ainakin söin ihan surutta niitä ja luulenpa että Annillekin maistui silloin ne. (Kyllä muuten maistui tai yksi "helppo" eväs olivat erilaiset ateriankorvikkeet, joita nykyään kammoksun. -Anni) 

Työpaikka vaihtui ja ensimmäinen askel kohti muutosta


Reilu 9 v meni kioskilla ja kiloja tuli aika lailla kerättyä. Liikkuminenkin oli vain koirien kanssa lenkkeilyä ja kun painoakin oli reilusti niin olihan se sellaista taapertamista. :) Pääsin S-marketiin töihin vuonna 2009 ja syöminen jatkui vieläkin miten sattuu, vaikka tauot saikin viettää ihan rauhassa.



Syksyllä 2010 päätin että nyt on jotain tehtävä oloni korjaamiseksi. Jätin ensin karkit pois - niillä kun korvasin jopa ateriat - ja olohan oli sen mukainen eli turvonnut ja väsynyt. Ensin oli tarkoitus kokeilla et pystynkö olemaan ilman karkkeja 2 viikkoa. No nyt olen ollut jo 3 v ilman niitä! Kilojakin lähti jonkun verran pois, mutta en todellakaan osannut vielä syödä järkevästi. 


Keväällä 2010 huomasin ilmoituksen Annin ohjaaamasta kahvakuulailusta ja mietin kyllä aika kauan, että kehtaanko mennä sinne lösähtäneen kroppani kanssa. Onneksi menin. Kuulailu on vienyt täysin minut mukanani ja meitä on todella mahtava porukka sitä harrastamassa. (Eihän seuran kuulailu tai Puulan kunto ja kamppailu ry ylipäätään olisi mitään ilman meiän Kaijaa. :) -Anni)

Kuinka päädyin Annin personal training -asiakkaaksi?

Vaikka kiloja lähtikin pois niin syöminen oli todellakin vielä ihan mitä sattuu ja millon sattuu! Jossain vaiheessa päätin että haluan järkevöittää syömisiäni ja ehkä vähän kiinteyttää kroppaani. Anniin oli helppo ottaa yhteyttä, koska tunsimme jo toisemme. Tarkoitukseni oli juosta syksyllä 2012 puolimaraton ja Anni laati minulle ruokavalion+ harjoitusohjelman. Sairastumisen vuoksi juoksu jäi kuitenkin vielä tuolloin juoksematta.



Annin pt-asiakkaana en ole säännöllisesti ollut vaan 4-6 kk:n jaksoissa ja sitten on ollut tauko. Jossain vaiheessa murehdin painoani ihan älyttömästi ja ramppasin vaa'alla montakin kertaa päivässä! Tuntui, että ajattelen aina vaan painoani. Nyt olen siitä onneksi päässyt eroon, kiitos Annin. :) (Ei tarvinnut sentään käydä takavarikoimassa vaakaa, että tämä tapa jäi. ;) -Anni)

Annin pt-asiakkaana olen hurahtanut täysin liikuntaan; käyn kahvakuulailemassa, loikkatreeneissä, kuntosalilla, crosstrainingissä ja keskivartalotreeneissä vaihdellen aina siten, miten työvuoroni sallivat. Kesällä pyöräilin paljon ja pitkiä matkoja, 155 kilsaa oli pisin matka. Kävelen myös paljon. 

Niin ja Annin pt-rääkeistä nautin täysin! Syön tavallista kotiruokaa ja säännöllisesti. Aamut aloitan kaurapuurolla, marjoilla + rahkalla. Herkuttelenkin välillä ja nykyisin hyvällä omallatunnolla! Ja mikä parasta olen pystynyt lopettamaan makeutusaineen käytön, siitäkin on kiittäminen Annin "tehoiskua". (Monesti voi käydä niin, että kun valkoinen sokeri jätetään pois - korvataan se esimerkiksi kahvissa keinotekoisella makeutusaineella. Mielestäni tämä ei ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin valkoinen sokerikaan. Kaijan kanssa on opeteltu etsimään makeutta "luonnosta" enkä nyt puhu steviasta. -Anni)


Miten elämäni on muuttunut Annin pt-asiakkuden myötä?

Kolesterolilääkitys on ollut minulla jo monta vuotta ja nyt viime keväänä ensimmäisen kerran arvot olivat todella hyvät. Säännöllinen, terveellinen ruokailu yhdessä liikunnan kanssa ovat auttaneet siihen. (Tämän tavoitteen täyttyminen on ollut yksi tärkeimmistämme. -Anni)

Paljon, paljon. :) Minä, 50v nainen, nautin kaikenlaisesta liikunnasta täysin, enää en murehdi painostani ja nautin yleensäkin elämästä. <3 Niin ja onhan niitä senttejäkin lähtenyt. ;)

- Kaija (Kiitos tarinastasi ystäväiseni! -Anni)

maanantai 6. tammikuuta 2014

"...kun poikani sairastui hengenvaaralliseen tautiin. Se sysäsi minut pois raiteiltani."

Lähtötilanne oli tämä...:




...ja kertoo syyn, miksi tarvitsin kipeästi apua paino-ongelmani kanssa. 


Kesäkuussa -13 elämäni pysähtyi totaalisesti, kun poikani sairastui hengenvaaralliseen 

tautiin. Se sysäsi minut pois raiteiltani. Sairaalassa vietetyt viikot/kuukaudet - ilman 

liikkumista - ja suruunsyömisen seuraukset, ovat kaikkien nähtävillä. 


Kun viimein sain taas elämästä kiinni päätin, että jaksan paremmin käydä tämän 

hullunmyllyn läpi, kun voin itse paremmin. 


Netistä etsin ja löysin täydellisen vastauksen ongelmaani - AL-Fitness! 


Tämä tieni terveellisempään ja kevyempään elämään on vasta alussa, 

mutta kiitän Annia tsemppaamisesta ja hyvistä ohjeista. 


Olo on nyt valtavasti paljon parempi, ja olen energiaa täynnä. Tässä ollaan nyt menossa...:





...ja yhteinen matka jatkuu.  

~3 kuukaudessa hieman päälle 15 kiloa keventänyt Sirpa ~





maanantai 4. marraskuuta 2013

Jos korkean painoindeksin omistajan henki on arvoton, mitä silloin pitää tehdä? No muokata painoindeksi henkivakuutukseen soveltuvaksi.

Tammikuun alussa 2012 tämä projekti alkoi, kun ostin vaakaan uudet patterit. Olin kyllä tietoinen, että kiloja on ihan liikaa. Mutta että niitä oli kerääntynyt jo liki 108! Olo oli väsynyt ja jaksamaton, oman peilikuvan katsominen etoi. Ajattelin, että mitähän tapahtuisi, jos jättäisin kahvin kanssa suklaat ja keksit syömättä? Ja voisihan sitä pitsan syöntiäkin vähän rajoittaa.

Anu tyttärineen keväällä 2010

Huhtikuussa huomasin painavani 5 kilon verran vähemmän. Tähän, jos vähän lisäisi kävelylenkkejä niin tippuisiko paino vielä? Kokeillaan. Toukokuussa pistin henkivakuutushakemuksen menemään. En saanut, painoindeksi liian korkea. Itku pääsi, eikö ihminen olekaan minkään arvoinen ylipainoisena? Märehdin hetken ja onneksi olen ilmeisen itsepäinen ihminen, niin päätin että mähän vielä näytän teille.

Juhannusta vietin jo 17 kiloa kevyempänä. Päivittäin kävin lenkillä, ja söin salaatteja ja jugurtteja. Enpä tajunnut että ummetus ja vatsassa ja suolistossa hetkittäin iskeneet kivut olivat merkkejä liian vähästä ja yksipuolisesta syömisestä.

Heinäkuun alussa, pitkän harkinnan jälkeen otin yhteyttä Anniin. Itse olin kyllä sitä mieltä että ainut  merkittävä asia minkä Annilta saan, olisivat kiinteyttävät jumppaohjeet. Ja voi kuinka metsään meni taas oma ajatusmaailma. Nähtiin, otettiin vartalosta mittoja ja kehonkoostumus. Voi itku, nolotti, hävetti, suututti. Mikä määrä rasvaa ja mitkä senttilukemat. Mutta lohduttavia sanoja tuli, tästä se lähtee, asialle voidaan tehdä jotain. Ja sanoista tekoihin, ruokavaliota rempattiin. Syön ihan tavallista kotiruokaa, monta kertaa päivässä. Täysjyvätuotteita, perunaa, kalaa, kanaa, paljon salaatteja ja hedelmiä ja marjoja. Unohtamatta rahkaa. :) Kesä meni muutenkin erilailla kuin edellinen, jaksoin töissä paremmin. Kävin golf-kurssin ja kyykin metsässä marjoja keräämässä. Minä pystyin kyykkimään!

Anu nauttii nykyään siitä, että kykenee leikkimään lastensa kanssa.

Joulukuun alkupuolella saavutettiin yksi tavoitteista, -30 kiloa. Olen palkinnut itseni saavutetuista tavoitteista jollain erityisellä. Tässä vaiheessa tilasin Five fingers -varvastossut. Ja miten mukava oli huomata, että oma takapuoli mahtui pulkkaan. Miten monta kertaa olin lasten kanssa ulkona ollessa vaan seisoa töröttänyt, kun mitään en jaksanut tehdä. Tänä talvena tuli mäkeä laskettua ihan urakalla.

Vuosi vaihtui, motivaatio ei. Kuntosalilla treenaamisesta on tullut suosikkiliikuntaa, ja treenin pitää tuntua. Ystävänpäivänä käytiin kaverin kanssa kehonkoostumusmittauksessa. Heinäkuun alusta ystävänpäivään -21 kiloa rasvaa ja +2 kiloa lihasta. Maaliskuussa päjähti -40 kiloa täyteen. Ohhoh, hurjasti muutosta mutta edelleen taitaa olla itsepäinen pää, koska en meinaa tajuta sitä, että en ole enää niin iso kuin ennen. Tämä kesä meni melkolailla töissä ollessa - puntille ja kentälle en kerinnyt montaa kertaa.

Nyt loka-marraskuun vaihteessa painan noin 61 kiloa. Paino kävi alempanakin mutta taisi vakiintua nyt tähän. Paljon on tapahtunut tässä vajaan kahden vuoden aikana. Oma asenne elämäntapamuutosta kohtaan on ollut koko ajan positiivinen - tämä on minun valinta, minun elämä.



Tuki ja kannustus on tärkeää. Itse olen sitä saanut perheeltä, ystäviltä ja jopa tuntemattomiltakin. Annin osuus tässä projektissa on mittaamattoman arvokas; tietoa ravitsemuksesta, vinkkejä treeneihin ja henkistä puoltakin olen saanut tuuletettua.

Ulkonäkö on muuttunut huimasti, samoin mieliala. Perhepiiristä on tullut kommentteja rauhallisuudesta ja hyväntuulisuudesta, muilta enemmänkin ulkonäköön liittyviä. Itse olen tietyllä lailla tyytyväinen, paljon työtä on takana. Mutta paljon sitä on vielä edessä. Nälkä kasvaa syödessä, minun projektini ei ole vielä valmis.

Syksyisin terveisin, pulkkamäkeä odotellessa,

Anu




Asiakkaani Anu on ollut vertaansa vailla personal training -asiakkaideni keskuudessa. Hän on tsempannut muita jo pelkästään omalla positiivisella olemuksellaan. Kiitos Anu!

Muistatteko vielä tämän? Anu oli tuo nainen, joka mahtui tavoitehousunlahkeeseensa. :)

http://www.lansi-savo.fi/uutiset/l%C3%A4hell%C3%A4/kerro-omat-laihdutusvinkkisi-meille-kaverukset-laihduttivat-vuodessa-yli-60-kiloa



"Tärkeintä on heittää kaikki tekosyyt roskakoriin ja antaa itselleen mahdollisuus onnistua."

"Hei!

Olen 24-vuotias viisikuisen ipanan äiti.

Olen päättänyt että nyt on elämänmuutoksen ja painonpudotuksen aika (niin kuin olen päättänyt noin 100 kertaa ennenkin), mutta ensimmäistä kertaa pyydän asiaan ammattiapua. Olen kyllästynyt ainaiseen laihdutuksen aloittamiseen. Poikani ansaitsee terveen äidin, mieheni kauniin vaimon ja minä mahdollisuuden olla tyytyväinen itseeni.


Koko aikuisikäni olen kamppaillut ylipainon kanssa. Raskaus toi mukanaan 18 lisäkiloa, joista olen nyt pudottanut 16. Vanhaa painoa on kuitenkin vielä enemmän kuin tarpeeksi, joten tavoitteenani on pudottaa vielä parikymmentä kiloa, kiinteytyä ja tulla riippuvaiseksi liikunnasta uudestaan.
Toiveissa minulla olisi seuraavat asiat:

* Imettäjälle sopiva ruokavalio
* Treeniohjelma, jonka voi toteuttaa pitkälti kotosalla, vaikka osaltaan tuota reilua kahdeksan kilon ihmiskahvakuulaa apuna käyttäen
* Säännöllinen tapaaminen esim. kerran kuussa, tulosten seuranta
* Keppiä, porkkanaa, ruoskimista ja tsemppausta, eli esim. sähköpostikonsultointimahdollisuus

Motivaationi painonpudotukseen on kova, mutta nyt tuntuu, etteivät omat keinot enää riitä."



Ylläolevalla viestillä lähestyin maaliskuussa 2013 Annia ja yhdeksää muuta personal traineria tarjouspyynnön muodossa. Anni vastasi nopeimmin ja oli myöskin hinnaltaan kilpailukykyinen. Annin valintaan vaikuttivat myös juuri minulle sopivaksi räätälöity paketti, oma tausta painonpudotuksesta sekä omat kokemukset treenaamisen ja imettämisen yhdistämisestä.



Niin tiemme tämän "Kangasniemen ihmenaisen" kanssa kohtasivat ja solmimme vuoden kestävän PT-sopimuksen. Tapaamme kerran kuukaudessa, sillä välimatkaa meille tulee useampi kymmenen kilometriä. Yhteyttä pidämme kerran viikossa tai tarvittaessa useamminkin. Jo alussa oli huojentavaa huomata, että Anni on suoraselkäinen ja -sanainen tyyppi, johon voi luottaa kuin kallioon. Anni ei sanonut "et sinä ole lihava, ota vaan vähän lisää kakkua", vaan kertoi rehellisesti, kuinka paljon painoa on liikaa ja mitä vaikutuksia sillä voi olla tulevaisuudessa.

Anni laati minulle ruokavalion ja kotiympäristöön sopivan treeniohjelman. Tämä oli minulle tärkeää, sillä näin pystyn sovittamaan treenini lapsen päiväunirytmin mukaan ilman, että minun tarvitsee lähteä ajamaan 15 kilometrin päähän kuntosalille.  Kaikkein tärkein asia minulle alun painonpudotuksessa oli se, että se ei saisi vaarantaa imetystä millään muotoa. Tässä onnistuimme hyvin. Uskonkin, että Annin laatima monipuolinen ja terveellinen ruokavalio (ihan normaalia perusruokaa suurella valinnanvapaudella!) teki hyvää myös imetykselle entiseen herkkujen mättämiseen verrattuna.


Painoa on tällä hetkellä Annin opastuksella pudonnut 12 kiloa. Jo ensimmäisen neljän kuukauden jälkeen mittanauha näytti 98 senttimetriä vähemmän naista ja vaatekoko on vaihtunut koosta 44 kokoon 38-40. Välillä paino on sahannut edestakaisin ja on ollut vaikeita ajanjaksoja, mutta tavoitteet ovat kirkkaana mielessäni. Tärkeintä on ollut ymmärtää se, ettei kyse ole mistään laihdutuskuurista, vaan koko elämän mittaisesta muutoksesta. Koen, että yhteinen vuosi Annin kanssa on minulle kuin työharjoittelu tulevaa tervettä elämää varten. Suurimmat muutokset tapahtuvat ajatuksissa.

Vaikeaa on ollut sellaisina hetkinä ja aikoina, jolloin elämässä on tapahtunut jotain stressaavaa. Kun aika ja ajatukset ovat esimerkiksi festareiden järjestämisessä tai myyräkuumeisen miehen hoidossa, on helppoa ja turvallista palata vanhoihin ruokailu- ja liikkumattomuustottumuksiin. Anni on ollut korvaamaton tuki näissäkin hetkissä, lempeän ja periksiantamattoman luonteensa ja varmaan osaltaan sosionomitaustansa ansiosta. Asiakkaana minulla on tunne, että Anni välittää minusta kokonaisvaltaisesti. Annin tarjoamalla henkisellä valmennuksella on iso osa omassa muutosprosessissani. Myös Annin PT-asiakkaiden omasta Facebook-ryhmästä olen saanut paljon tärkeää vertaistukea ja hyviä vinkkejä omaan tekemiseen.

Anne syksyllä 2012
Kun tänään katson peilistä itseäni, on minun vielä vaikea ymmärtää, että takaisin katsoo melkein kolmekymmentä kiloa keveämpi nainen kuin synnytyslaitokselle lähtiessä. Aivot käsittävät muutoksen hitaasti, ja siksikin välillä on vaikeaa iloita omista saavutuksistaan. Parasta lääkettä tuohon epävarmuuden tunteeseen ovat vanhat kuvat, joita katsomalla muutosta itsessään ei voi olla huomaamatta. Minulla on jo nyt voittajaolo, vaikka matkani on vielä kesken. Parasta on ollut huomata, että voin elää normaalia elämää, nauttia hyvästä ruoasta ja tehdä haluamiani asioita, vaikka pudotankin painoa. Kun syön oikein ja liikun tarpeeksi, voin paremmin ja tuntuu, kuin päivässä olisi enemmän tunteja.  En ole joutunut luopumaan mistään, vaan olen saanut elämääni paljon lisää.
Anne syksyllä 2013


En voi kuin olla kiitollinen Annille saamastani tuesta ja ohjauksesta, ja iloita siitä, että yhteinen matkamme jatkuu. Jos minä pystyn tähän, kuka tahansa pystyy. Tärkeintä on heittää kaikki tekosyyt roskakoriin ja antaa itselleen mahdollisuus onnistua. 

Anne nyt!

Tämä oli asiakkaani Annen tarina. Hän on hyvä esimerkki siitä, kuinka pitkäjänteinen prosessi elämäntapamuutos personal trainerin avustuksella on. Nyky-yhteiskunnan kaikki tänne, heti ja nyt -meininki harvoin tuo "niitä pysyviä loppuelämän kestäviä" tuloksia omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiimme. Kiitos Anne, että jaoit tarinasi kanssamme!