perjantai 16. elokuuta 2013

Väliaikaraporttia ja väliaikakiitokset sponsoreilleni sekä yhteistyökumppaneilleni

Vihdoin ennätin istahtaa ja alkaa kirjoittamaan. Viimeinen viikko on ollut aikamoista myllerrystä. Puhelin on laulanut ja sähköpostia paukkunut.

Viikko sitten tähän aikaan eli pe 10.8. oli kisatankkauksen viimeinen päivä jo hyvää vauhtia etenemässä. Päivä meni syödessä, syödessä, poseerauksia harjoitellessa, levätessä, syödessä ja syödessä. Iltapäivällä klo 15 starttasin kohti Palokan fitnesskommuunia (ykkösluokan valmentajani Team Fullmetalin päävalmentaja Heidi Edelmannin kotia). Äitihän se aina tytön kaikkiin koitoksiin kiikuttaa, joten puikoissa mutsi ja menossa mukana pikkuveli.

Vihoviimeinenkin tankkausateria vatsassa.

Iltaa vietettiin rennosti kisaviimeistelyitä läpi käyden sekä pohjoosen porukan - Jaana Kotkansalon Team Fitbodyn- kanssa seurustellen. Heidi oli järjestänyt minulle oman boksin ja kämppiksenäni oli jo aiemmin kisannut Tiina, jonka kanssa rupateltiin kaikesta mahdollisesta kisaan liittyvästä ja tulevasta. Rennolla fiiliksellä siis kohti tulevaa koitosta. Poikettiin myös Tiinan ja Varpun kanssa Sokos Hotel Alexandrassa body fitness -kisaajien kokouksessa klo 18-19. Pituutta tässä varressa oli virallisen mitan mukaan 169,5cm. Tuomarit huomauttivat kisabikineistäni, joten tiedossa oli illaksi ja yöksi puhdetta.

Tämä kuva tartte mitään kuvatekstejä.


Lauantaiaamuna heräsin täysin pirteänä klo 5 ja vielä pötköttelin kuitenkin kunnes 7.00 alkoi maalausoperaatio - nimittäin tyttöjen marinointi. Klo 9 fitness-Jannen kanssa startattiin kohti Staili hair'n'makeupia eli hiustenlaittoon ja meikkaukseen. Paikalle saapui myös NutriCoach-valmennusketjumme Leena Juoperi tekemään lehtijuttua verkkolehteemme eli NutriNewsiin. Anne Viurra loihti upean kisameikin ja punainen tukkakin oli niin sileä kuin olla saattaa.

Staili hair´n´make up / Anne Viurran kädenjälkeä
Team Fullmetal

Saavuimme kisapaikalle puolilta päivin, biksut hyväksytettiin tuomaristolle ja sitten odoteltiin. Aikataulu oli hieman myöhässä ja meidän +168cm -sarjan eliminaatiokierros taisi alkaa klo 15 maissa. Eliminaatiosta mentiin jatkoon eli oltiin 15 parhaan joukossa. Siihen se sitten jäikin. Kuitenkin ensimmäistä kertaa ikinä missään kilpaurheilussa itselläni oli voittajaolo vaikka en ollutkaan voittanut. Aivan mahtavaa! Alla muutamia kuvia Jyväskylän karsinnasta:







JKL karsinnan jälkeen maistui puuro
Mieli oli rauhallinen ja rento sekä fiilis hyvä. Mieheni heitti minut Palokkaan koutsin fitnesskämpille valmistautumaan seuraavan päivän Tampereen koitokseen. Sunnuntaiaamuna aloitettiin klo 5 laittautumisoperaatio. Päädyttiin myös vaihtamaan bikinit toisiin, sillä edellisenä päivänä sinisien biksujen kanssa sai käyttää todella paljon liimaa ja silti ne eivät meinanneet istua. Kunto oli mennyt niin paljon eteenpäin, että bikinit eivät enää olleet minulle sopivat. (Jos olet kiinnostunut ostamaan kyseiset bikinit, ota yhteyttä! :) ) Tampereen stailauksesta kiitokset Jaana Kotkansalo!



Tampereella tunnelma oli alusta alkaen rento, mieli avoin ja fiilikset korkealla. Olin päättänyt, että nyt kaikki peliin - on tätä varten tehty töitä, itketty, kärsitty, iloittu, naurettu, luovuttu ja saatu! Voi sitä tunnemyllerrystä, kun alkukilpailnn jälkeen tuomarit ilmoittivat, että finaaliin mennään! Itkulle ei ollut tulla loppua - helpotuksen ja onnen kyyneleet tulvivat valtoimenaan. Oli siinä shokissa jäädä korutkin t-kävelystä ja juoksun kanssa niitä haettiin. Tampereelta irtosi 4. sija ja olin enemmän kuin tyytyväinen suoritukseeni. Tästä on hyvä jatkaa kohti Nordic Fitness Expon SM-kisaa ja kuvista on hyvä katsella vielä omiin asentoihin korjauksia ja parannuksia. Tässäpä muutama kuva Tampereen kisasta. Tuntui kuin olisin puhjennut kukkaan. Yleisössä uskollisesti kannustamassa ystäväni Anna sekä äitini ja pikkusiskoni.

Kuva: Mike Sirén/ pakkotoisto.com

Kuva: Mike Sirén/ pakkotoisto.com

Kuva: Mike Sirén/ pakkotoisto.com

Kuva: Tiina Laitinen
Kisan jälkeen oli erittäin odotettu hetki - nää pääs syömään! Mentiin porukalla Amarilloon, josta alla muutama kuva.





Kiitokset tämän hetkisestä matkastani kuuluvat myös sponsoreilleni ja yhteistyökumppaneilleni! Olette antaneet minulle mahdollisuuden päästä elämään unelmaani. Ilman teitä kaikki tämä olisi ollut lähes mahdotonta. KIITOS ja kuvasta löytyvät:

Tästä hienosta tiimitopista kiitokset sponsorilleni
Paitapaino RaPeMa:lle!


Kiitos Tampere! Body fitness +168cm SM-karsinta 4.sija
Tästä vielä fiilistelyä: http://www.youtube.com/watch?v=OrTyD7rjBpw&feature=share

maanantai 15. heinäkuuta 2013

"Yhtä upeaa kokemusta rikkaampana" - asiakkaani puheenvuoro

Kuva: Juhani Kosonen/ www.suursoudut.fi
   
"Sulkavan Suursoudut ovat kunniakkaasti takana päin. Matka soutuihin ei ollut helppo, eikä täysin mutkatonkaan.
Viime vuoden lopussa, vajaa 7kk sitten, teloin olkapääni pahasti. Olkapää meni pois sijoiltaan rajussa törmäyksessä ringetteharjoituksissa. Varusteiden ansiosta murtumilta sentään vältyttiin, joten selvisin kantositeellä ja käden lepuuttamisella. 
Olkapään kuntoutus on ollut pitkä ja haastava. Olkapäätä on kuntoutettu yhdessä Annin ja muiden alan ammattilaisten kanssa. Alkuun käden liikeratoja jouduttiin hakemaan hyvinkin varovaisesti, mutta käsi saatiin kuin saatiinkin kuntoon.
Keväällä yrityksessämme alkoi keskustelu Sulkavan suursoutuihin osallistumisesta. Tämä on ollut firmassamme perinne aina kun riittävä porukka on saatu kasaan. Nyt innokkaita lähtijöitä tuntui löytyvän useampi, joten porukka lähti suunnittelemaan Sulkavalle lähtöä. Itse alkuun katselin menoa ja suunnitelmia epävarmana vierestä, olkapää vielä oireili ajoittain ja ilmoitteli olemassaolostaan, joten en uskaltautunut ensimmäisten joukossa mukaan. Kesän alussa eräs soutuihin lähtijöistä erehtyi kysymään minua mukaan ja päivän verran asiaa mietittyäni uskaltauduin lupautumaan mikäli olkapääni kestää harjoituksissa.

Ja niinhän se kesti. Olkapääni ei oireillut soutuharjoituksissa, joten sitten alkoi itse kisaan valmistautuminen. Anni muokkasi treeniohjelman soutuja ajatellen ja lähempänä h-hetkeä alettiin keskittymään tankkaamiseen. Tankkaaminen ja valmistautuminen sujuivat hyvin Annin antamien ohjeiden mukaan.
Kuva: Juhani Kosonen/ www.suursoudut.fi

Niin sitä sitten päädyttiin lauantaina kirkkoveneiden 60km matkan yösoutuun. Kerrassaan mahtavan tiimin ja loistavan perämiehen kanssa saimme alitettua yrityksemme entisen ennätyksen ajalla 4:48:10. Kyllä voi olla ylpeä itsestään, tiimistään ja Annista joka mahdollisti minun osaltani tämän upean kokemuksen. Ihmeekseni selvisin matkasta ilman kramppeja, voimat riittivät hienosti koko matkan, eväät oli suunniteltu hyvin ja tankkaaminen oli osunut nappiin.

Seuraavaksi suunnitelmissa on jatkaa treenaamista Annin avustuksella niin että jatkossakin olkapää kestää matkassa mukana kaikki hulluimmatkin päähänpistot ja urheilulajit."

Katja Tiihonen,  ohjelmistosuunnittelija ja tiimin esimies sekä 4 lapsen äiti


lauantai 13. heinäkuuta 2013

Uudet tuulet puhaltavat

"AL-Fitness on juuri allekirjoittanut sopimuksen, jolla tähdätään korkealle. Lisää kuulette syksymmällä. Auringonpaiste sopii tähän päivään!"

- Kirjoittelin näin Facebookissa sunnuntaina 7.7.2013


Päätin kuunnella sisäistä intuitiotani ja allekirjoitin todellakin tuolla päivämäärällä askelen kohti suurempaa ja laajempaa yritykseni tulevaisuutta. Olen jo pitkään miettinyt, millä tavoin alkaisin yritystäni laajentaa ja tämä yhteydenotto tuli jokunen aika sitten kuin tilauksesta. Kuntosaliprojekti on edelleen hautumassa taka-alalla, sillä taustakartoitus toi todella paljon lisää uskoa sellaisen hankkeen kannattavuuteen paikkakunnallamme.


Vielä joudun kirjoittelemaan perin salaperäisesti, mutta ensi kuun jälkeen julkaisen täällä blogissanikin tarkempaa tietoa kiinnostuneille. Yhteistyösopimus on kuitenkin sen verran mittava, että tavoitteet ovat tällaisella pienellä suurella naisella kuin minä - korkealla. Motivaatio on tapissaan ja intoa piisaa. Tiedossa on siis paaaaljon tekemistä tulevana syksynä kisaprojektin jälkeiselle ajalle. :)


Seuraile blogiani tai Facebook-sivujani niin kuulet piakkoin lisää aiheen tiimoilta! Itse olen niin innoissani, että uskon sinunkin, lukijani, olevan.


Loppuun kuva asiakkaaltani eräänä synkkänä ja sateisena päivänä
saamastani ihanasta lahjasta. <3

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Body-lehden kilpailijaesittely

Kilpailijaesittelyssä Anni Laitinen - body fitness






Nimeni on Anni Laitinen. Olen 27-vuotias (yli)energinen ja elämäniloinen nainen Kangasniemeltä. Tänä vuonna tähtäimessäni ovat elämäni ensimmäiset body fitness –kisat ja Jyväskylän karsinta 10. elokuuta. Työskentelen täysipäiväisesti personal trainerinä Kangasniemellä omassa yrityksessäni nimeltä AL-Fitness sekä toimin puheenjohtajana ja ohjaan kahvakuulaa kamppailuseurassamme Puulan kunto ja kamppailu ry:ssä. Aiemmalta koulutukseltani olen sosionomi (AMK) ja jo ammattikorkeakouluaikoina eräs opiskelutoverini kertoi harrastavansa body fitnessiä, teki minulle tällöin ensimmäisen räätälöidyn kuntosaliohjelman ja kehotti ostamaan Body-lehden, mikäli kuntosaliharjoittelu alkaa kiinnostaa enemmänkin.

Kilpaurheilutaustani on aiemmin ollut enemmän kestävyyslajipainotteinen, sillä kilpailukokemusta on 10 vuotta kansallisella ja SM-tasolla suunnistuksesta sekä jonkin verran hiihdosta. Myös joukkueurheilua on tullut kokeiltua jalkapallon merkeissä. Jo yläasteiässä suunnistus- ja jalkapalloaikoina kuvioihin astui oheistreeninä kuntosaliharjoittelu. Erilaisia urheilulajeja olen ehtinyt kokeilla aina ratsastuksesta kamppailulajeihin, mutta viimeiset 4 vuotta ovat omat treenini pääsääntöisesti koostuneet kuntosali- ja kahvakuulaharjoittelusta – suorastaan palo on syttynyt näihin. Eniten minua kiehtoo juuri vapailla painoilla sekä oman kehon painolla tehtävä harjoittelu. Täällä Kangasniemellä treeniolosuhteet ovat toisinaan karut kuntosalin ollessa varattu ja treenejä tehdään pienemmällä vapaiden painojen salilla.

Aloin kiinnostua body fitnessissä kilpailemisesta enemmän, kun vuonna 2011 personal trainer –koulutusputkessa tutustuin nykyiseen valmentajaani tiimimme Team Fullmetalin perustajaan ja päävalmentajaan, Heidi Edelmanniin. Eniten minua alkoi kiehtoa lajin vaativuus, kurinalaisuus sekä omien psyykkisten että fyysisten rajojen testaaminen. Pian kädessäni olivatkin enemmän ruokaa sisältävät ruokavalio-ohjeet jo kisanneelta Heidiltä ja aloitimme samoihin aikoihin myös tavoitteellisen kuntosalitreenin. Yhteistyötä meillä on takana syksyllä noin 2 vuotta ja päätös kisaamisesta body fitnessissä kirkastui tämän vuoden vaihteessa. Valmentajani mukaan dieettini on edennyt hyvin aikataulussa ja ruokailu- ja treenirytmi on ollut helppoa pitää yllä, koska suunnittelen itse työpäivieni aikataulut.

Treenit suoritan yleensä aamupäivisin, jotta illasta jää enemmän aikaa perheelleni ja seuraavan päivän eväiden valmistamiseen. Aamulenkit on välillä heitettävä ennen puoli kuutta, jotta mieheni ennättää töihin kuuteen. Pojan hoitopaikalle haluan antaa kiitosta siitä, että useimpina aamuina olemme saaneet nukkua hieman pidempää ja lenkit on heitetty vasta pojan mentyä hoitoon siten, että klo 8 on lenkin jälkeen puurokattilani tulilla.

Olen saanut valtavan paljon tukea ja kannustusta paikallisilta yrityksiltä ja yhteistyökumppaneiltani. Lisäksi personal trainer -asiakkaani auttavat jaksamaan ja tuloskeskeinen työ pitää motivaation korkealla. Erityisesti haluan kiittää miestäni Pierreä ja 2,5-vuotiasta pojanviikariani Eemiä, joita ilman olisin vain tyhjä taulu keskellä kuntosali- ja dieettivaltamerta. He, muu perheeni, ystäväni ja asiakkaani ovat liimanneet jalkani tukevasti maahan ja ohjaavat ajatukseni välillä toisaalle omasta projektistani. Valmentajallani on myös taipumus pudottaa maanpinnalle tarpeen niin vaatiessa. Kiitos siitä ja täydellä sydämellä valmentamisesta Heidille sekä kaikesta jo tähän asti saamastani tuesta.

Suuri kiitos kisaprojektini mahdollistamisesta  - tässä kiireisessä yrittäjän ja perheenäidin elämän yhdistämisessä- kuuluu paikallisille yrityksille ja yhteistyökumppaneilleni:
- kauneudestani huolehtiville Kauneus- ja kynsistudio Joannalle, Kauneus- ja hiuspalvelut Adelialle sekä Beckerintien hampaalle;
- valmennukseen sponsorointiavusta kiitos Pelhane Oy, Mikt Oy, Elcard Wireless Systems Oy, Metsäkeskus – Metsäpalvelut, Vavesaaren tila Oy, Paitapaino RaPeMa;
- kropan huoltotöissä ovat kisamatkani ajan avustaneet Kangasniemen Fysica Ay sekä koulutettu hieroja Terja Ollikainen;
- maailman parhaat aamulenkki- ja treenikengät tarjosi Mixathlon sekä hilpeää treeni- ja aamulenkkiseuraa Puulan kunto ja kamppailu ry;
- ulkona otetuista treenikuvista erityiskiitokset Jukka Rastas!
- voit seurata personal trainerin työtäni, jonkin verran kilpailumatkaani ja elämääni muutenkin Facebookissa yritykseni sivustolla:https://www.facebook.com/pages/AL-Fitness/298349160192862

Täsä mä ny olen!

Juttu löytyy siis myös täältä: http://www.bodylehti.fi/?cid=6588

tiistai 18. kesäkuuta 2013

AL-Fitnessin tarina

Annin yritys, leipätyö, elämäntehtävä, kutsumusammatti, miksi sitä nyt nimittäisi eli 
AL-Fitness palveluksessanne!

Yritykseni nettisivut ja mm. hinnaston löydät osoitteesta: www.al-fitness.fi
Yritykseni Facebook-sivuille: https://www.facebook.com/pages/AL-Fitness/298349160192862

Perustin toiminimeni AL-Fitnessin 1.11.2011 pitkällisen harkinnan ja osittain hetkellisen intuition vallassa. Kouluttauduin tuolloin parasta aikaa personal traineriksi Trainer4You:lla (tsekkaa http://www.trainer4you.fi/) ja usko hyvinvointialan kannattavuuteen ja tulevaisuuteen vahvistui päivä päivältä. Koska olen aina ollut "tekemällä oppii, tekevälle sattuu, mutta virheistä oppii" -tyyppi, oli oman yrityksen kautta työn opettelu minulle täysin luonnollinen toimintamalli tuolloin.


Tarjoan personal trainerin palveluitani kaiken ikäisille omasta hyvinvoinnistaan kiinnostuneille yksityishenkilöille, yrityksille ja yhteisöille Kangasniemellä ja lähialueen kunnissa (Joutsa, Hankasalmi, Pieksämäki, Mikkeli jne...) Mikäli olisit kiinnostunut palveluistani esimerkiksi kaveriporukalla tai yrityksen ryhmänä, ota rohkeasti yhteyttä. Hinnasta kun sovitaan niin ajan vaikka Ivaloon! ;) Omistaudun sille mitä teen, sillä voin käsi sydämellä täysin rehellisesti sanoa, että rakastan työtäni täysin rintalihaksin.



Osallistun mielelläni erilaisiin hyvinvointi-, liikunta- ja terveysalan tapahtumiin tai teemapäiviin erityisesti lähialueen kunnissa. Myös luennot ravitsemuksesta, liikunnan tärkeydestä, painonpudotuksesta tai muusta aiheeseen liittyvästä onnistuvat. Olen iältäni verrattain nuori, mutta ikääni nähden mielestäni paljon kokenut ja nähnyt niin liikunnan kuin muunkin elämän saralla. Omakohtainen 25 kilon painonpudotus sekä samanmoinen raskauskilojen karistelu -projekti löytyy tästäkin kropasta, joten väitän ymmärtäväni ylipainoisia asiakkaitani (vai mitä asiakkaani ovat tästä mieltä?). Olen aina ollut sitä mieltä, että jokainen meistä on samalla viivalla. Toiset vain voivat tallautua helpommin toisten jalkoihin, mutta mahdollisuus on jokaiselle annettava siitä huolimatta.

Yhteistyö eri alojen ammattilaisten sekä saman henkisten yrittäjien kanssa on yksi tärkeimmistä lähtökohdistani. Oletko kiinnostunut yhteistyöstä? Ota rohkeasti yhteyttä. Tällä hetkellä teen yhteistyötä Kangasniemellä useiden paikallisten yrittäjien kanssa. Tarkoituksenani on esitellä myös heitä blogissani, sillä mm. Kauneus- ja hiuspalvelut Adelia ja Kauneus- ja kynsistudio Joanna ovat osallistuneet esimerkiksi asiakkaideni palkitsemisiin. Järjestän toisinaan pienimuotoisia kilpailuja esimerkiksi rasvanpoltosta tai painonpudotuksesta personal training -asiakkailleni. Lisäksi esimerkiksi luontoliikunta- ja ohjelmapalveluita tarjoava Toivolapalvelut on yksi läheisistä yhteistyökumppaneista. Olen osana kehitteillä olevaa paikallista yrittäjäverkostoa, jonka tavoitteena on vilkastuttaa mm. Kangasniemen matkailu- ja kokouspalveluita.


Lisäksi toimin tiimivetäjänä ja kauneuskonsulttina Avonilla (tsekkaa mm. nettikuvasto täällä: http://www.avon.fi/). Aloitin Avonilla (muistaakseni) vuonna 2007. Kotikutsut ovat nyt jääneet vähemmälle, mutta esimerkiksi tapahtumiin osallistun mielelläni tuote-esittelyiden merkeissä. Kuvastotilaukset tai tuotetilaukset kauttani tai jos olet kiinnostunut saamaan omat tilaajatunnukset, ota rohkeasti yhteyttä ja säästä 25% tuotteiden hinnoista! Avonin tuotteiden lisäksi kauttani:

- ShockAbsorberin loistavat urheiluliivit (http://www.shockabsorber.fi/)
- Fitnesstukun (http://www.fitnesstukku.fi/) kautta tilattavissa olevat tuotteet ja 
- Manninen Nutraceuticalsin omat lisäravinteet (http://manninen.info/shop/).

Mikäli koet tarvitsevasi remonttiapua - elämäntavoissa - ota askel lähemmäs kohti tervettä ja hyvinvoivaa sinää! Soita, laita mailia, lähesty Facebookin tai sivustoni yhteydenottolomakkeen (lomakkeeseen ohjaudut automaattisesti tästä: http://www.al-fitness.fi/ota_yhteytta/) kautta tai mikäli näet minut paikkakunnalla, nykäise hihasta tai lihasta!